Oletko
koskaan miettinyt, miksi käytämme suolaa. Suola on tarpeellinen meille
nestetasapainon säätelyssä. Tosin meillä monilla on taipumus käyttää suolaa
ihan liikaa, sillä 1,5 grammaa vuorokaudessa riittää hyvin. Suolan tehtävänä on
myös antaa janon tunne ja se sitoo nestettä elimistöön. Liika suola poistuu
munuaisten välityksellä.Varsinkin pitkillä vaelluksilla on tärkeää nauttia vähän suolaa
nesteen lisäksi, jotta neste-suola tasapaino pysyisi. Ruuan säilyvyyden
kannalta suola on ehdoton. Entisaikana, jolloin ei ollut pakastimia,
tarvittiin paljon suolaa säilönnässä. Suolaton ruoka ei maistu miltään,
ainakaan minun suussani.
Raamatussa
sanotaan meidän olevan maan suola. Meidän ei käsketä muuttua, vaan me olemme.
Mitä ystäväni ajattelet, oletko sinä suola? Todella tämäkin asia on niin, että
me emme itse sitä huomaa tai päätä. Ajattelen, että kun sinä tai minä menemme
paikkaan, missä ei uskota Sanaa eikä eletä Jeesusta todeksi, niin tuomme
tahtomattamme rauhan. On myös tilanteita, joissa rauhattomuus alkaa ja huomaan,
kuinka Herra on silloinkin läsnä. Voimakas nuhtelu ja läheisten tuomitseminen
on usein ymmärretty suolaksi. Suolan tehtävä on kuitenkin aivan toinen. Sen
tehtävä on säännöstellä herkkää nestetasapainoa ja uskon asioissa kutsua läheisiä
rakkaudella Jeesuksen luokse. Oikealla määrällä suolaa maustettu ateria kelpaa
kaikille. Kun Jeesus saa suolata meitä, niin emme itse voi päättää suolan
määrää. Jeesuksen antamassa elävässä vedessä on suolaa ihanteellinen määrä. Meidän ei tarvitse siitä itse huolehtia, vaan kertoa vain Jeesuksen rakkaudesta läheisille luottaen siihen, että Jeesus itse hoitaa sopivan maustamisen. Uskotaan tänäänkin
kaikki synti ja puutteemme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti