lauantai 24. helmikuuta 2018

Anteeksiantaminen

Tänään haluan kirjoittaa sinulle ystäväni anteeksiantamisesta. Koko kristinusko perustuu siihen, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme Golgatan ristillä. Tämän syntien sovituksen, anteeksiantamisen, perusteella meillä on iankaikkinen elämä. Emme voi omalla toiminnallamme, vaikka se olisi kuinka esimerkillistä, parannella Jeesuksessa olevaa pelastusta millään tavalla. Päinvastoin, jos yritämme siihen omilla teoillamme vaikuttaa, meidän täytyy täyttää koko laki, emmekä silloin tarvitse Jeesusta.

Jeesuksen tähden olemme saaneet kaikki syntimme anteeksi. Nyt haluan kuitenkin kirjoittaa siitä anteeksiantamisesta, mitä me täällä ihmisinä toinen toisillemme teemme. Toisinaan anteeksiantamisesta tehdään valtava taakka, kun sanotaan, että pelastuksesi on riippuvainen siitä, että annatko läheisillesi anteeksi. Me olemme kuitenkin anteeksiantamisessakin täysin vajaita. Ei meistä kukaan pysty siinäkään asiassa täydellisyyteen eikä edes lähelle sitä. Miten se siis voisi olla pelastuksemme ehto? Saamme omassa anteeksiantamattomuudessammekin turvautua täysin Jeesuksen sovintotyöhön. Se riittää aina ja kaikissa tilanteissa.

Anteeksiantaminen on silti tärkeä asia. Oletko ajatellut, että antamalla toiselle anteeksi, annat lahjan itsellesi. Usein anteeksiantamisen vaikeus tulee siitä, ettemme ymmärrä, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. Anteeksianto merkitsee sitä, että luovun oikeudestani tuomita, rangaista tai kostaa väärintekijälle. Mutta anteeksianto ei tarkoita väärän teon julistamista oikeaksi. Se ei ole vääryyden kieltämistä, mitätöimistä tai vähättelyä. Väärä teko pysyy juuri niin vääränä kuin se on, mutta teon tekijä armahdetaan. Juuri siksi annetaan anteeksi, että vääryys on tapahtunut. Ja tässä me usein ajattelemme väärin. Ajattelemme, että anteeksiantaminen jotenkin oikeuttaisi väärän teon, mutta sitä se ei tee. Anteeksiantaminen ei välttämättä vaikuta väärintekijään yhtään mitenkään. Hän saattaa olla kuollut tai et ole hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta sinulle itsellesi anteeksiantaminen on tärkeää. Se vaikuttaa siihen, millaista sinun oma elämäsi on, ja siksi anteeksiantaminen on kuin lahja itsellesi. Mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä pidempi prosessi anteeksiantaminen on. Yksin emme siihen useinkaan pysty, vaan tarvitsemme Pyhän Hengen apua. Ole siis ystäväni levollisella mielellä. Jeesus on sinun pelastajasi, vaikka kävisit raskaita prosesseja anteeksiantamisen kanssa. Hän ei sinua hylkää minkään asian tähden. Jää Herran rauhaan.





10 kommenttia:

  1. Juuri näin. Anna anteeksi itsesi tähden. On raskasta kantaa anteeksiantamatonta taakkaa. Siinä vain katkeroituu. Riippuen asiasta, on tarpeellista käydä asiat läpi joskus hyvinkin perusteellisesti, ennenkuin voi sanoa itselleen, olen antanut sen amteeksi. Anna itsellesi aikaa. Aurinkoisin terveisin Hilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksiantaminen on tosiaan usein pitkä prosessi. Pääasia on, että suunta on oikea, vaikka matka olisi pitkäkin. ❤

      Poista
  2. Tärkeä asia. Anteeksiantamaton asia vaikuttaa aina kielteisesti ihmisen omaan oloon. Se on kuin syöpä, mikä jäytää sisältäpäin.

    VastaaPoista
  3. Niimpä niin Entäpä hän jonka tiedän rikkoneen minua kohtaan ei pyydä anteeksi Toki olen valmis anteeksiantoon jos toinen tuntee tarvitsevan sitä
    Onko tuo tilanne rikkojen ylpeyttä, tietämättömyyttä vaiko ylenkatsomista Jeesuksen sovitustyöhön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matt.5:23-24 kertoo, että sinun pitää mennä tekemään sovinto sinua kohtaan rikkoneen kanssa, eikä odottaa, että hän tulee pyytämään sinulta anteeksi. Sinulla tulee olla anteeksiantava mieli, joka ei edellytä anteeksipyytämistä.

      Poista
  4. Tuttu tilanne. Sukulainen on niin kovin erilainen kuin minä. Omine traumoineen, taakkoineen, ongelmineen. Hän ilmoitti ettei ikinä anna anteeksi. Syy oli minulle aivan käsittämätön.
    Asiasta ei voinut keskustella, hänelle olin ilmaa. Ei tervehtinyt vastaantullessa, minua ei ollut hänelle olemassa. Itseni tähden annoin Jumalan edessä anteeksi, rukoilin hänen puolestaan, kuten ennenkin, mutta entistä voimakkaammin. Tuli hätä hänen sielunsa puolesta.
    ” Niinkuin tekin annatte anteeksi...”
    Ei niin, että se olisi oman pelastukseni ehto, olenhan pelastettu, vaan selvitys: samoin kuin Isä antaa anteeksi, samoin tahdon antaa minäkin, vaikka koenkin olevani väärin tuomittu.
    Useita vuosia kului näin. Mieleni keveni kevenemistään. Vastaantullessa tervehdin iloisesti, vaikkei hän vilkaissutkaan minua. Ja aikanaan sitten tilanne laukesi. Mutta se onkin jo eri juttu. Kiitos Jeesus!

    VastaaPoista
  5. Vaikka se hyvin vaikeaa olikin, niin annoin anteeksi kaikille perhettämme väärin kohdelleille ihmisille. Toivoin koko sydämestäni heille kaikille rakkautta & hyvää oloa. Annoin anteeksi myös itselleni, sekä pyysin anteeksi myös omia virheitäni kyseisiä ihmisiä kohtaan, toki rukouksen kautta. ( Pahat ajatukset, kostonhimo)

    VastaaPoista
  6. Anna anteeksi sisäisen rauhasi ja taivaaseen pääsysi tähden. Joka ei anna toisille anteeksi, sille ei Isäkään anna anteeksi.
    Pystyin antamaan anteeksi äidilleni koska Pyhä >henki kirkasti minulle ensin Kristuksen ja hänen työnsä puolestani ja minua varten. Sitten hän kysyi? Etkö tahtoisi antaa äidillesi anteeksi,,,, parahdin Tahdon, mutta Minulla ei ole voimaa.
    Silloin voima lankes ylleni ja meni olemukseni läpi ja vapauduin kaikesta vihasta katkeruudesta, kaikesta anteeksiantamattomuudesta. Kun se tapahtui, itkin olösta ja riemuitsin,, mutta sitten muistin äidin.
    Menin puhelimeen, soitin hänelle, Kerroin kokemani ja sanoin: Äiti, nyt minä voin rakastaa sinua niinkuin tyttären tuleekin rakastaa ja kuule äiti Jeesus haluaa sinullekin antaa tekemäsi julmuuden minua kohtaa,,,, Jeesus rakastaa ja haluaa antaa anteeksi,,,, äiti itki ,,, itki,,, ja läskig hiljaa luurin paikoilleen,,,, Siitä ei koskaan puhuttu, mutta Olin vapaa,,,äiti ei ollut. Hän ei uskonut Jeesukseen omakohtaisena Vapahtajanaan,,,, uskonnollisuus esti häntä nöyrtymästä parannukseen ja kohtaamasta Armoa Kristuksessa.
    Hän on osassaan, Siunaan hänen muistoaan.

    VastaaPoista