torstai 25. huhtikuuta 2019

Luottamus Jumalaan

Pääsiäisestä on jäänyt ajatuksiin Jeesuksen sanat ristillä, kun Hän huusi Isälleen taivaassa: Sinun käsiisi annan henkeni. Valtava luottamus Jumalaa, Kaikkivaltiasta Isää kohtaan ja samalla suuri rakkaus meitä ihmisiä kohtaan. Me emme edes ymmärrä Jumalan rakkauden suuruutta meitä kohtaan. Jeesus myös pyysi Jumalalta, että Hän antaisi anteeksi niille, jotka Hänet surmasivat. Kaiken tämän piti tapahtua, jotta meillä olisi mahdollisuus armoon ja anteeksiantoon.
  Risti on siis merkki siitä, että Jeesus on kuollut meidänkin syntien tähden ja siksi meillä on mahdollisuus saada kaikki pahat tekomme ja ajatuksemme anteeksi. Tämän suurempaa lahjaa ei voi saada.
  Voinko tai pystynkö luottamaan siihen, että myös minulla on mahdollisuus saada tämä armahdus? Luottaminen on usein vaikeaa. On vaikeaa joskus luottaa toisiin, mutta on myös vaikeaa luottaa itseensä. Voin helposti ajatella, että en ole sen arvoinen tai että en ole tehnyt mitään ansaitakseni tämän lahjan. Täällähän meidän pitää yleensä tehdä jotain, jotta voimme ansaita esim. rahaa ja mainetta. Juuri tämän vuoksi on vaikeaa ymmärtää, että saisimme Jumalan rakkauden osaksemme ja vieläpä ilman omia suorituksia. Jumala ei meidän suorituksia tarvitse. Toki Hän kehottaa auttamaan lähimmäisiämme ja toivoo, että viettäisimme aikaamme Hänen seurassaan esim. rukoillen. Kaikki tämä tapahtuu, kun Jumalan rakkaus vaikuttaa meidän ajatuksiin ja tekoihin.  
   Jumala katsoo sinua rakkaudella ja kyllä hän myös tietää sinun ja minun heikkoutemme. Ehkä onkin lopulta kysymys siitä, uskallanko luottaa Kaikkivaltiaan Isän rakkauteen minua kohtaan. Voi olla myös vaikeaa jättää elämäänsä Hänen johdettavakseen, vaikka aavistaisikin sen olevan elämän paras päätös. Voinko lopulta, myöskin minä, antaa henkeni Isän käsiin, turvallisiin käsiin.  

1 kommentti:

  1. Tapaan käyttää vanhempien ihmisten suruadresseissa sanoja: "Se on täytetty", siis elämän tehtävä on täytetty.

    VastaaPoista