keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Armoa ei saa peittää

 


Tyttäreni asuu perheensä kanssa yli 100-vuotiaassa hirsitalossa, jota he ovat vähän kerrallaan remontoineet. Vuosikymmenten saatossa huoneiden katot on peitetty levyillä, seiniin on kertynyt monta kerrosta tapettia ja lattiatkin on päällystetty pariin kertaan uudelleen kunkin ajan muotivirtausten mukaan. Remontin edetessä kattolevyjen alta on paljastunut kauniit maalatut puukatot ja lattioista paksut leveät lattialankut.

Minulle tuli tuosta mieleen, että me ihmisetkin kerrytämme alkuperäisen Jumalan hyvän luomistyön päälle kaikenlaista, joka ei millään tavalla ole alkuperäisen veroista. Myös Jumalan Sanassa ilmoitetun Jeesuksen sovitustyön päälle saatetaan laittaa jos jonkin laista lisävaatimusta. Kuitenkin se, mikä on Jumalan luomaa, on aina parasta eikä Jeesuksen sovitustyön päälle voi laittaa mitään tai muuten se peittyy näkymättömiin.

Mitä se Jeesuksen sovintotyön peittäminen voisi olla? Minulle tulee mieleen erilaiset käyttäytymissäännöt, joita kristinuskossa eri aikakausina eri kirkkokunnissa ja herätysliikkeissä on ollut ja on edelleen. Pelastumista yksin Jeesuksen sovintotyön kautta kyllä opetetaan, mutta sitten vaaditaan kuitenkin tiettyjä tunnuspiirteitä, jotta kuulut pelastettuihin. Pelastus ja hyvät teot liitetään väärällä tavalla yhteen. Efesolaiskirjeen luvussa 2 jakeissa 8-10 sanotaan: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

Pelastus on ja pysyy yksin Jumalan tekona. Se on lahja, josta ei voi maksaa millään omalla teolla. Jeesuksen pelastamina me olemme saaneet Pyhän Hengen, joka sitten vaikuttaa meissä Jumalan tarkoittamia tekoja. Nuo teot ovat lähimmäistemme ja omaa hyvinvointiamme lisääviä tekoja, mutta niillä ei ole vaikutusta pelastukseemme. Tämä pelastuksen ja tekojen suhde on tärkeää pitää mielessä. Me saamme tänäänkin uskoa kaikki syntimme anteeksi yksin Jeesuksen tähden, sillä ”Mikään luotu ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:39) Tässä turvassa saamme elää, vaikka joku yrittäisi muuta väittää. Aamen.

2 kommenttia:

  1. Hyvin osuva vertaus meille, kun asumme yli satavuotiaassa talossa.

    VastaaPoista
  2. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Tämä pitäisi aina muistaa hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista