torstai 14. huhtikuuta 2022

Hengen viitoittama tie

 


Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. (virsi 77)

Yö ennen ristiinnaulitsemista oli Jeesukselle yksin jäämisen yö. Kaikki opetuslapset jättivät Jeesuksen. Pietari oli sanonut, että hän voisi vaikka kuolla Jeesuksen kanssa, mutta se ei ollut Hengen viitoittama tie. Opetuslasten täytyi paeta. Jeesuksen täytyi sovittaa ihmisen synti yksin, ilman kenenkään toisen ihmisen osallisuutta tuohon sovitukseen.

Kun sotilaat olivat ottaneet Jeesuksen kiinni, Jeesus vietiin ylipappi Kaifaan taloon. Siellä ylipappi yhdessä juutalaisten johtomiesten kanssa koetti löytää Jeesusta vastaan sellaista väärää todistusta, jonka nojalla he voisivat vaatia roomalaisia surmaamaan Jeesuksen. Tällaista todistusta ei meinannut millään löytyä, vaikka monia todistajia kävi väitteitään esittämässä. Sitten paikalle tuli kaksi miestä, jotka väittivät Jeesuksen sanoneen: ”Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen kolmessa päivässä.” (Matt. 26: 61)

Nuo miehet lainasivat Jeesuksen sanoja sillä tavalla väärin, että Jeesus oli sanonut: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.” (Joh. 2:19) Jeesus tarkoitti temppelillä omaa ruumistaan. Ja nyt oli koittanut se hetki, jolloin tuo Jumalan temppeli, Jeesus Kristus hajotetaan, hän kärsii ristinkuoleman, syyttömänä, kaikki maailman synnit harteillaan. Kolmantena päivänä Jumala voimallaan herättää Kristuksen kuolleista. Jeesus voittaa kuoleman vallan täydellisellä uhrillaan. Enää ei tarvita vanhaa temppeliä uhripaikaksi, vaan Jeesuksen uhri riittää.

Jeesus kulki koko elämänsä Hengen viitoittamaa tietä ja Jumalan suunnitelman mukaan hän kävi ristinkuolemaan yksin. Tämä on tärkeä asia, jotta me voimme täysin luottaa siihen, että Jeesuksen suorittama syntien sovitus riittää. Siihen ei tarvita mitään meidän omaa tekoamme, vaan Jeesus on täyttänyt kaiken. Tähän Jeesuksen täydelliseen uhriin me saamme tänäänkin ja joka ikinen päivä turvautua ja uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden. Aamen.

1 kommentti:

  1. Kristuksen sovitus todellakin riittää ja siksi saamme siihen luottaa

    VastaaPoista