perjantai 5. elokuuta 2022

Jeesus löytää

 


Joka kerta tavatessani lapsenlapsiani he haluavat leikkiä piilosta. Minä olen etsijä ja he menevät piiloon. He osaavat mennä hyviin piiloihin ja olla siellä myös hiljaa. Heille ei kuitenkaan ole tärkeää se, että minun olisi vaikea löytää heitä, vaan se että löydän heidät. Jos siis kuljen ohi katsomatta heidän piilopaikkaansa, he alkavat heti äännellä tai liikkua. Kun sitten kurkistan tuohon piiloon, on heidän ilonsa ylitsevuotavainen. Löydetyksi tulemisen riemu näkyy ja kuuluu.

Etsiminen, löytäminen ja löydetyksi tuleminen ovat myös kristinuskossa oleellisia asioita. Luukkaan evankeliumin 11. luvussa Jeesus sanoo: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (jakeet 9-10)

Meille on annettu syntien sovitus ja iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä Jeesuksen kautta. Jeesus on koko ajan löydettävissä. Hän ei yritä piiloutua meiltä niin, että löytäminen olisi mahdollisimman hankalaa, vaan hän haluaa tulla löydetyksi. Me kyllä harhailemme ja katsomme pois Jeesuksesta, mutta Jeesus ei vaihda paikkaa, vaan syntien sovitus on koko ajan tarjolla, kunhan vain uskomme Jeesuksen sovittaneen syntimme Golgatan ristillä.

Jumala tuntee meidät syntiin langenneet ihmiset läpikotaisin. Hän myös tietää, että me emme omin avuin löydä Jeesusta, emmekä edes halua etsiä häntä, ja siksi hän on lähettänyt maailmaan Pyhän Henkensä. Pyhä Henki herättää meissä synnintunnon ja ohjaa meidät Jeesuksen luo.

Jeesuksen pelastamina me teemme edelleen syntiä, mutta usein emme kuitenkaan halua tunnustaa sitä. Siksi menemme omasta mielestämme hyvään piiloon, ettei syntimme paljastuisi. Pyhä Henki on kuitenkin meissä ja hän herättää synnintunnon aina uudelleen. Hän myös antaa meille rohkeuden ja luottamuksen lähestyä Kaikkivaltiasta Jumalaa, rakasta Isäämme, ja pyytää syntejämme anteeksi.

Jeesus sanoo: ”Lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.” (Joh. 6:39) Tähän lupaukseen luottaen saamme tänäänkin tunnustaa Jumalalle kaikki syntimme ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden. Ole siis turvallisella mielellä. Jeesus pitää sinusta huolen. 

1 kommentti: