Itsetutkiskelua

 

Vuoden vaihtuminen uuteen on ainakin minulle itsetutkiskelun aikaa. Sitä miettii, miten edellinen vuosi on sujunut, mitä hyvää ja mitä ikävää se on pitänyt sisällään. Samalla miettii, miten oma käyttäytyminen on vaikuttanut näihin asioihin ja mitä voisi tehdä alkavana vuonna toisin, jotta itsellä ja läheisillä olisi parempi olla.

Tänään mieleeni tuli Heprealaiskirjeen kohta: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet. Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili.” (4:12-13)

Aamurukouksessa minulle tuli mieleeni tuo alku: Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Jumalan sana on sekä lakia että evankeliumia. Jumalan laki herättää meidät huomaamaan, missä toimimme hänen sanaansa vastaan. Lain tarkoitus on johdattaa meidät Jeesuksen, Jumalan elävän Sanan luo, tunnustamaan syntimme ja ottamaan armossa vastaan synninpäästö.

Otin Raamatun ja luin tuota kohtaa eteenpäin. Se ilmaisee, miten emme voi salata Jumalalta mitään. Me useinkin petämme itseämme, emmekä halua katsoa väärää käytöstämme niin, että haluaisimme sitä oikeasti muuttaa. Jumala kuitenkin tuntee meidät sisintämme myöten. Häneltä ei mikään meissä ole salattua. Sen vuoksi me saamme käydä rehellisenä Isän eteen ja rukouksessa tunnustaa kaiken, myös ne asiat, joita emme oikeasti haluaisi tunnustaa edes itsellemme.

Heprealaiskirje jatkuu valtavalla lohdutuksen sanalla: ”Koska meillä siis on suuri ylipappi, läpi taivaiden kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (4:14-16)

Me saamme joka päivä käydä rohkeasti Jeesuksen eteen saamaan armon avuksemme. Pyhä Henki auttaa meitä tapojemme muuttamisessa Jumalan sanan mukaiseksi. Jokaisessa lankeemuksessa me saamme luottavaisina tunnustaa sen Jumalalle ja ottaa armossa vastaan anteeksi annon. Siunattua Jumalan läsnäolon vuotta sinulle!

Kohtaaminen

 

Tulin juuri kaupasta, jossa oli ihmisiä tungokseen asti. Kaikille oli tärkeää saada ostetuksi jouluruuat ja ehkä viimeiset lahjatkin. Suurin osa ihmisistä kulki toistensa ohi näkemättä heitä. Muutamat juttelivat tuttujen kanssa ja jotkut ihmiset hymyilivät ja toivottivat kohtaamilleen ihmisille hyvää joulua. Mietin siinä, miten monella eri tavalla me voimme kohdata toisen ihmisen, tuntemattomankin.

Raamatusta saamme lukea, miten Jeesus kohtasi ihmisiä. Usein Jeesuksen ympärillä oli paljon väkeä. Hälinän ja tungoksenkin keskellä Jeesus kuitenkin pysähtyi kohtaamaan yksittäisen ihmisen. Hän kuunteli, mitä tällä oli asiaa ja reagoi ihmisen hätään.

Nykyään monet ihmiset ovat hyvin yksinäisiä ja kaipaavat toisen ihmisen kohtaamista. Erityisesti tämä joulunaika on ihmisten kohtaamisen aikaa. Samalla se kuitenkin on monille suuren yksinäisyyden aikaa; ei ole ketään, joka ottaisi yhteyttä. Tuolla kaupassa ajattelin, että sielläkin on monia yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos joku huomaisi heidät.

Tästä minulle tuli mieleeni, että olisi tärkeää pitää jokaista kohtaamista johdatettuna, ennalta järjestettynä. Jos toisen ihmisen kohtaa sillä mielellä, että Jumala on järjestänyt tämän tapaamisen ja haluaa lahjoittaa meille molemmille jotain hyvää tämän kohtaamisen kautta, tulee jokaisesta tapaamisesta ilo.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34-35) Jeesus on myös sanonut: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää tekin heille.” (Luuk. 6:31)

Me voimme osoittaa monin eri tavoin rakkautta niille, joita Jumala tiellemme johdattaa. Tärkeintä on, ettemme kulje ihmisen ohi. Voisimmeko ottaa jokaisen kohtaamisen mahdollisuutena ja Jumalan johdatuksena. Hymy ja ystävällinen sana eivät maksa mitään. Rinnalla kulkeminen vaatii ehkä pysähtymistä kiireen keskellä, mutta samalla se on meille annettu mahdollisuus. Jokaiselta kohtaamaltamme ihmiseltä voimme oppia jotain uutta ja siten myös rikastuttaa omaa elämäämme. Ja toisaalta antaa tuolle toiselle ihmiselle itsestämme jotain. Rukoillaan Jeesuksen läsnäoloa jokaiseen kohtaamiseemme ja luotetaan, että hän on siinä läsnä. Siunattua joulunaikaa sinulle!

Syntymän ihme

 

”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen”. Nuo tutut joululaulun sanat kuuluivat radiosta ja aloin miettiä Jeesuksen syntymää. Yleensä ajatellaan vain sitä, miten Jeesus syntyi ihmiseksi Betlehemin seimeen. Mielessämme on kuvia joulukorteista ja lasten näytelmistä. Mieleeni tuli, että oikeastaan Jeesuksella on useita erilaisia syntymiä.

Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” (Joh. 1: 1-3) Jeesus on syntynyt Jumalasta ja on Jumala. Jeesuksen kautta on syntynyt kaikki muu, koko se maailmankaikkeus, jonka me voimme havaita.

Kun Jumala katsoi, että on oikea hetki, hän lähetti Poikansa syntymään ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Jeesus eli ihmisen elämän. Hän opetti taivaan valtakunnasta ja kertoi etukäteen myös omasta kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Jeesuksen syntymä ihmiseksi tapahtui ainoastaan sen vuoksi, että hän omalla kuolemallaan sovittaisi ihmisen synnin. Isä hyväksyi Poikansa suorittaman syntien sovituksen ja herätti hänet kuolleista. Kuolleista ylösnousseena Jeesus oli vielä maan päällä 40 päivää, vahvisti opetuslapsiaan ja opetti, mitä hänestä oli kirjoituksissa kerrottu. Sitten hän meni takaisin Isän luokse.

Jeesuksen syntyminen Jumalaksi, hänen syntymisensä ihmiseksi ja ylösnousemisensa eivät kuitenkaan vielä pelasta yksittäistä ihmistä. Meidän pelastukseemme tarvitaan se, että Jeesus syntyy sydämeemme. Tästä Jeesus kertoo Nikodemukselle näin: ”Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Nikodemus kysyi: Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3: 3-5)

Jotta me voimme tämän elämän jälkeen syntyä iankaikkiseen elämään, meidän on ensin synnyttävä uudesti tämän elämän aikana. Kun me uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, Jeesus syntyy meissä Pyhän Henkensä kautta. Hän syntyy sydämeemme ja antaa Henkensä meille. Pyhä Henki sitten opettaa meitä tuntemaan Jeesuksen Raamatun sanan kautta.

Jos Jeesus ei vielä ole saanut pelastaa sinua, niin ota Jeesus vastaan, anna hänen tulla asumaan sydämeesi ja uudestisynnyttää sinut iankaikkiseen elämään. Aamen.

Jeesus, tule luokseni!

 

Minua puhutteli tänään kirkossa laulettu virsi numero 9. Sen kolmannessa säkeistössä sanotaan näin: ”Kristus tule perkaamaan synnin saasta sielustani. Itse en voi milloinkaan pestä omaatuntoani. Sen vain veri puhdistaa, armo sielun kaunistaa.”

Kuinka usein minä, ja varmaan moni tämän lukijoistakin, koetan piilottaa syntejäni ja sen myötä kärsin huonosta omastatunnosta. Me ihmiset olemme perusluonteeltamme sellaisia, että syntien salaaminen on meille luonnollista. Jeesus on kuitenkin jo sovittanut kaikki syntimme ja siksi meillä ei ole mitään syytä salata niitä Jumalalta. Jumala toivoo, että me heti langettuamme tunnustamme hänelle syntimme ja uskomme ne myös anteeksi Jeesuksen tähden. Kristityn elämä on jatkuvaa kasvamista ja siihen liittyy myös epäonnistumiset ja niistä eteenpäin pääseminen.

Yhtenä tämän päivän tekstinä luettiin tuttu kohta Johanneksen ilmestyksestä: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (3:20) Jos tässä elämässä kotimme ovella on joku ja kolkuttaa tai soittaa ovikelloa, me menemme avaamaan. Saatamme ajatella, että kukahan siellä mahtaa olla ja ehkä katsoa ympärillemme, onko kotona kauhean sotkuista. Silti yleensä menemme avaamaan.

Kun Jeesus kolkuttaa sydämemme ovella, me kuitenkin alamme siivota ja paiskoa elämämme törkyjä komeroon piiloon. Meidän on vaikeaa näyttää Jeesukselle, miten sotkuinen elämämme on. Jeesus kuitenkin haluaa tulla juuri siihen meidän sotkuiseen elämäämme. Hän ei sano, että paranna tapasi ensin, niin hän tulee sen jälkeen, vaan hän sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mark. 2:17)

Tämä sama pätee myös sen jälkeen, kun Jeesus on jo meidät pelastanut. Me emme tässä elämässä pääse synnistä eroon, mutta Jeesus toivoo meidän tulevan hänen luokseen heti tunnustamaan tekomme ja saamaan sen anteeksi. Kun teemme syntiä, Pyhä Henki huomauttaa siitä meille. Hän ikään kuin kolkuttaa omaatuntoamme. Tuo virsi päättyy sanoihin: ”Kristus, tule, lahjoita Pyhä Henki sydämeeni kirkastamaan sinua, johdattamaan askeleeni. Kuule harras pyyntöni: Jeesus, tule luokseni.” Jeesus tulee asumaan jokaisen luokse, joka sitä vain haluaa. Hän ohjaa elämäämme Pyhän Henkensä kautta ja me saamme elää joka hetki hänen kanssaan.

Kärsimys - miksi?

 

Kärsimys on asia, jonka jokainen ihminen kohtaa tavalla tai toisella. Osalle ihmisistä henkilökohtainen kärsimys, esimerkiksi kova kipu, on jatkuva seuralainen. Jotkut joutuvat seuraamaan läheisen ihmisen kärsimystä voimattomana. Maailman kärsimys esimerkiksi sotien, maanjärsitysten, kuivuuden ja rankkasateiden muodossa tulee kaikkien ihmisten tietoon uutisten välityksellä. Kärsimyksen edessä nousee kysymys: Miksi Jumala sallii kärsimyksen?

Alun perin Jumala loi kaiken hyväksi. Kun ihminen nousi Jumalan tahtoa vastaan, oli paha jo olemassa eli enkelien lankeemus oli tapahtunut ennen ihmisen lankeamista. Syntiinlankeemuksessa ihminen liittyi tuohon Jumalaa vastustavien joukkoon. Kärsimys on seurausta ihmiskunnan Jumalan vastaisesta toiminnasta. Suuri osa kärsimyksestä häviäisi maailmasta, jos ihminen noudattaisi Jumalan tahtoa. Sodat, köyhyys ja kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus on seurausta ihmisen ahneudesta ja vallanhalusta.

Ihmiskunta elää kapinassa Jumalaa vastaan. Jumala kuitenkin rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että haluaa pelastaa hänet. Sen vuoksi Jumala syntyi ihmiseksi sovittamaan kaiken synnin. Jeesus kärsi ristillä jokaisen ihmisen puolesta ja ristinkuolemallaan poisti synnin tuoman kuolemantuomion kertakaikkisesti. Se ei kuitenkaan poistanut syntiä tästä maailmasta, vaan me joudumme elämään tämän maanpäällisen elämän maailmassa, jossa on kärsimystä ja pahuutta. Tässä langenneessa maailmassa yksikään ihminen ei ole turvassa sairauksilta ja onnettomuuksilta. Meille Jeesuksen pelastamille tämä maanpäällisen elämän aika on yhtä aikaa kärsimystä ja Jumalan läsnäoloa. Vasta iankaikkisuudessa me saamme synnittömän elämän.

Syntien anteeksisaaminen on ihmisen tärkein asia. Sairaus ja kaikki muu kärsimys, joka meitä kohtaa, ovat toissijaisia pelastuksen rinnalla. Silti kärsimyksen kestäminen ei ole helppoa. Joskus saattaa tuntua, ettei selviä enää. Jumala ei kuitenkaan ole välinpitämätön kärsimyksellemme. Hän haluaa olla läsnä elämässämme joka hetki. Armossaan Jumala antaa meille voimaa kestää sen, mitä elämä tuo tullessaan.

En missään tapauksessa halua vähätellä sinun kärsimystäsi. Ymmärrän, että joidenkin ihmisten taakka on aivan kohtuuton. Silti haluan lohduttaa sinua. Jeesus on jo kantanut kaiken pahan ristille ja hän vie sinut tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään. Meitä odottaa ihana tulevaisuus: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:3-4) Aamen.

Sana ja kokonaisuus

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat ja kaikki uskon ystävät. Haluan tänään aloittaa tällaisella kevennyksellä. Joukko vanhempia naisihmisiä päätti lähteä seuramatkalle. He tilasivat linja-auton ja matka seuroihin alkoi. Koko matkan nämä mummot toivat linja-autonkuljettajalle rusinoita. Kun he sitten pääsivät perille, kuljettaja kysyi, miksi te näin paljon syötte näitä rusinoita ja tuotte hänellekin. Eräs mummo sanoi, että nämä ovat suklaarusinoita, mutta koska me emme pidä rusinoista, niin me imeskelemme suklaan pois ja tuomme sitten rusinat sinulle.

Tässä kevennyksessä on myös toinen puoli totta, jos miettii, onko meillä itsellä kirkossa, seuratilanteissa tai yleensä elämässä sellaista ajatusta, että me otamme Jumalan sanasta vain sokerit ja lopun saa toiset pitää. Kuinka helposti me ihmiset näemme, että tuossa ihmisessä on sitä ja sitä vikaa, mutta onneksi se ei kuulu minulle, eikä huomata omaa vikaa, anteeksiantamattomuutta ja rakastamattomuutta.

Ihan erityisesti näinä aikoina, kun maailmantilannekin on huono, meidän tulisi jokaisen valvoa omaa tilaamme ja sitä, että juuri minun syntini on anteeksi annetut. Pyhä Henki kyllä meitä muistuttaa ja Perkele syyttää. Mutta Perkele on vain syyttäjä, se ei ole tuomari. Perkeleellä ei ole meihin valtaa, vaan Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja meidät nähdään viimeisellä tuomiolla valkoisissa puhtaissa vaatteissa.

Sen tähden ystävät ollaan tänäänkin hyvässä turvassa ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Herran Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Pyhä Isä

 

Rukoilen joka päivä Isä meidän -rukouksen aamuin illoin niin kuin varmaan suuri osa tätä lukevista. Tänään sen alku puhutteli minua aivan erityisellä tavalla. ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Tässä rukouksen alussa tulee esille Jumalasta kaksi hyvin tärkeää asiaa. Jumala on meille Isä ja toisaalta hän on myös pyhä. Pyhyys on Jumalan olemus. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Jumalan luona olevat olennot laulavat taukoamatta: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.” (Ilm. 4:8) Tämä sama tulee esille myös Vanhan Testamentin puolella, kun kuvataan Jumalaa.

Jumalan pyhyyteen liittyy hänen kaikkivaltiutensa. Hän on kaiken yläpuolella. Hän on luonut kaiken ja pitää yllä kaikkea elämää. Jumalan pyhyys on jotain käsittämättömän suurta ja voimakasta. Hän on ikiaikojen Jumala, joka on ollut aina ja tulee aina olemaan. Kun rukoilemme ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”, meidän tulisi antaa Jumalalle kaikki kunnia koko elämästämme.

Kuitenkin meitä kehotetaan rukoilemaan pyhää, kaikkivaltiasta Jumalaa Isänä ja puhuttelemaan sinä-muodossa. Jumala haluaa tulla lähellemme, huolehtia ja rakastaa. Me saamme kutsua Jumalaa Isäksi ihan samalla tavalla kuin Jeesuskin teki. Eikä pelkästään kutsua, vaan luottaa siihen, että todella olemme Jumalan lapsia, kun Jeesus on saanut meidät pelastaa. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” (8:14–15)

Kun olemme saaneet vastaanottaa syntien sovituksen Jeesuksen veren kautta, olemme saaneet itsellemme Pyhän Hengen. Siinä samassa yhteydessä meistä on tullut Jumalan lapsia. Meidän ei enää tarvitse pelätä Jumalan pyhyyttä rangaistuksen pelossa. Meille ”Herran pelko on elämän lähde, se ohjaa ohi kuoleman loukkujen.” (Snl. 14:27) Me saamme alkaa kasvaa Jumalan lapsina, pyrkien toimimaan hänen tahtonsa mukaan. ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa.” Aamen.