lauantai 28. heinäkuuta 2018

Armo riittää


Jumalan armoa ja rauhaa sinulle, ystäväni. Tänä aamuna minun mielessäni on pyörinyt keskustelu erään vanhemman naisen kanssa. Kysyin häneltä, että onko kristityillä nykyään jonkinlaisia isäinsääntöjä? Isäinsäännöillä tarkoitetaan niitä sääntöjä, jotka ovat kehittyneet perinteisten tapojen mukaan ja niitä edellytetään noudatettaviksi, jos aikoo olla kunnon kristitty.

Raamatusta voimme lukea, miten fariseuksilla oli runsaasti erilaisia isäinsääntöjä, erilaisia tapoja, joita alettiin pitää Jumalan määräyksinä, vaikka todellisuudessa ne olivat ihmisten keksimiä. Näitä tapoja fariseukset edellyttivät kaikkien noudattavan. Jeesus ei näistä säännöistä pitänyt ja niistä tulikin usein riitaa Jeesuksen ja fariseusten välillä.

Nykyäänkin on paljon sellaisia tapoja kristittyjen keskuudessa, joille ei ole raamatullista perustaa. Joissakin ryhmissä ajatellaan, että naisella täytyy olla hame ja huivi eikä koruja tai solmiota sovi käyttää. Jotkut ajattelevat, että laulujen täytyy olla hartaita tai että kirkkoon ei sovi muut soittimet kuin urut. Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Eri ryhmiin muotoutuu omat perinteensä ja niiden avulla halutaan erottua muista. Niiden noudattamista edellytetään kaikilta, niistä tulee kristityn merkkejä. Juuri tämä kyseinen mummokin sanoi minulle, ettei hän isäinsäännöistä mitään tiedä, mutta ei hän kyllä voi hyväksyä sitä, että naiset tulevat kirkkoon housupukineissa ilman huivia. Nyt sitten vähän surullisenakin mietin, miten tällaiselle mummolle oikein kirkastaa Jeesuksen armoa.

Meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa tänäkään päivänä kuin luottaa siihen, että Jeesus on meidät pelastanut sellaisena kuin me olemme. Ei ole olemassa mitään sellaisia kaavoja tai malleja, millaisia meidän tulisi olla. Raamatusta ei löydy pukeutumissääntöjä tai mitään muutakaan tarkasti noudatettavaa tyyliä elää kristittynä. Monissa kristillisissä ryhmissä toivotetaan uusi ihminen tervetulleeksi sellaisena kuin hän on. Nopeasti kuitenkin paljastuu, että tullakseen hyväksytyksi hänen täytyy muuttua sellaiseksi kuin muutkin ja alkaa noudattaa sen ryhmän tapoja. Tällaista Jeesus ei kuitenkaan sinulta odota. Sinä saat tulla Jeesuksen luokse sellaisena kuin olet ja luottaa siihen, että Jeesuksen sovitustyö riittää ilman sinun omia tekojasi. Jeesuksen kanssa saat olla oma itsesi.

5 kommenttia:

  1. Pukeutumisella osoitamme, tunnemmeko kunnioitusta vai emme tilaisuuta, johon meneme. Puku tai siisti pukeutuminen jumalanpalveluun mennessämme osoitamme kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Samoin naisten pukeutuminen hameeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se oma sydämen tila ole se tärkein! Kun se kunnioittaa Jumalaa, se on aivan yksi ja sama onko hame vai housut päällä.

      Poista
    2. Astian ulkopuoli kuvastaa mitä sisällä on. Teot ovat ajatusten peili. Voimme väittää mitä tahansa, mutta jos me teoillamme osoitamme, ettemme kunnioita, niin emme kunnioita.

      Poista
    3. Samaa mieltä nimimerkki Anonyymin kanssa.

      Poista
  2. Kuka muistaa Jeesuksen vaatetuksen. En minä ainakaan mutta aika paljon tiedän mitä hän sanoi. Fariseukset olivat tunnetusti pukusäännön ja muunkin epäoleellisen sääntökokoelman noudattajia. Jeesus ei sopinut heidän silmän palvontaan....

    VastaaPoista