lauantai 12. lokakuuta 2019

Vuorisaarna kirkastaa Jeesusta


Rauhantervehdys rakas ystävä. Minulle tuli mieleeni se, miten ennen vanhaan talosta taloon kulki imurikauppiaita. He soittivat asunnon ovikelloa ja kertoivat olevansa myymässä sillä alueella siivousvälineitä. Kun imurikauppias sitten pääsi asuntoon sisälle, hän ei koskaan arvostellut kodin siisteyttä, vaan hän vain pyysi, että voisiko hän esitellä uutta imuria. Ensin hän näytti imurin roskapussin olevan aivan tyhjä ja sitten hän imuroi tampparin kanssa olohuoneen keinokuitu- tai villamattoja. Imuroinnin jälkeen hän tyhjensi pölypussin lattialle ja siihen tuli jopa 10 sentin kasa pölyä. Näin hän teki ymmärrettäväksi talon emännälle ja isännälle, että asuakseen puhtaassa kodissa, he tarvitsevat välikappaleen, uuden imurin. Hyvin monet ihmiset ostivat näitä uusia imureja koteihinsa.

Matteuksen evankeliumissa on niin sanottu vuorisaarna. Sen viidennessä luvussa jakeessa 22 sanotaan: ”Joka sanoo veljelleen ’Sinä hullu’ on ansainnut helvetin tulen.” Tätä saarnaa kuuntelemassa oli ihmisiä, joilla oli taipumusta kuvitella, että kun he täyttivät lain ja sitä selittävät isäinsäännöt, he olisivat pyhiä ja puhtaita ja kelpaisivat Jumalalle. Nyt Jeesus osoitti sen, kuinka me omasta puolestamme olemme mahdottomat täyttämään Jumalan lakia. Vanha käsky oli ’Älä tapa’, mutta Jeesus selitti sen paljon kovempana, eli jos sanoo veljelle ’Sinä hullu’, on jo veljensä murhaaja. Vuorisaarnan avulla Jeesus halusi tuoda meissä olevan lian ja pölyn esille ja osoittaa, että ainoastaan Hän voi omalla sovintokuolemallaan meidät ihmiset pelastaa.

Jeesus haluaa osoittaa meille kaikille sen, että meidän omat ansiomme ja työmme eivät kelpaa, vaan meidän ainut mahdollisuutemme on ottaa Jeesus omaan elämäämme ja luottaa hänen armoonsa. Siinä ei ole kyse siitä, että meidän täytyisi itse ruveta itseämme puhdistamaan, vaan Jeesus on meidän välikappaleemme. Ilman hänen armoaan ei meistä kukaan voi kelvata Jumalalle.

Ollaan ystävät tänäänkin hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Sinä saat tänäänkin uskoa, että kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu meidän Herramme Jeesuksen kalliissa ja viattomassa sovintoveressä. Aamen.

2 kommenttia: