lauantai 14. maaliskuuta 2020

Jumalan pyhyys ja rakkaus


”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:28) Meillä ihmisillä on luonnollinen taipumus koettaa miellyttää toisia ihmisiä. Olemme omasta kunniastamme väärällä tavalla tarkkoja. Tarkoitan tällä sitä, että emme halua huonoutemme ja osaamattomuutemme tulevan toisten tietoon, vähättelemme omaa osuuttamme ikäviin tapahtumiin ja välttelemme itsemme likoon laittamista silloin, kun kristittyinä meidän tulisi puolustaa heikompia. Pelkäämme, mitä toiset meistä ajattelevat ja puhuvat. Tämän vuoksi me luonnostamme asetamme oman kunniamme Jumalan kunnian edelle.

Mitä sitten on Jumalan pelko, johon tuon Raamatun kohdan loppuosa viittaa? Ajattelen, että Jumalan pelko on hänen kunnioittamistaan sillä tavalla, että suostumme siihen, mitä hän on itsestään ilmoittanut ja siihen, mitä hän on ilmoittanut ihmisestä. ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:24) Jokainen ihminen on syntinen. Siinä ei ole kyse pelkästään syntisistä teoista, vaan olemme sisintämme myöten syntisiä. Syntisinä emme voi kuitenkaan Pyhän Jumalan eteen mennä ja siksi hän rakkaudessaan valmisti meille syntien sovituksen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan edessä ei mikään meidän oma tekomme kelpaa. Ainoastaan Jeesuksen sovitusuhri kelpaa. Jos koetamme Jeesuksen uhrin rinnalle tuoda jotain omaamme, pilkkaamme sillä Jumalaa ja silloin meillä on aihetta pelätä häntä. Vaikka sitä toivoisimme, emme me muutu synnittömiksi Jeesuksen pelastaminakaan. Pelastus on yksin armosta ja se pysyy voimassa yksin armosta eikä sen rinnalle voi tuoda mitään muuta.

Kun uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, meidän ei enää tarvitse pelätä Jumalaa, vaan saamme sanoa hänelle ”Abba, Isä”. Samalla saamme lahjaksi Pyhän Hengen, joka johdattaa meitä. Pyhä Henki myös vaikuttaa meissä Jumalan mielen mukaista tahtomista ja tekemistä. Saamme tänäänkin luottavaisesti katsoa Jeesukseen ja uskoa, että kaikki meidän syntimme on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä ja Pyhä Henki auttaa meidät tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään.

5 kommenttia:

  1. Jumala ei ole henkilö vaan Henki /korjaan näin käsityksenne Jumlalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumala otti ihmisyyden olemukseensa Jeesuksessa. "Sana tuli lihaksi." Joh. 1:14. Näin Isän oikealla puolella taivaan valtaistuimella istuu Vapahtajamme, Jumalan Poika, joka on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.

      Poista
  2. Kiitos hyvästä tekstistä ja sen ihanasta sanomasta!

    VastaaPoista
  3. saako jakaa? eli jaoin tekstisi lupaa kysynättä? et kai suutu ja mustaksi muutu?

    VastaaPoista
  4. 🙏kiitos♥️amen

    VastaaPoista