perjantai 19. kesäkuuta 2020

Vain aito armo kestää


Matteuksen evankeliumin 12. luvussa Jeesus puhuu fariseuksille ja kirjanoppineille. Nämä olivat syyttäneet Jeesusta monista asioista. Silloin Jeesus puhuu heille saastaisen hengen paluusta ihmiseen. ”Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: ’Minä palaan kotiini, josta lähdin.’ Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa. Samoin käy tämän pahan sukupolven.” (Matt. 12:43-45)

Tämä on hyvin syvällinen paikka. Tässä on kysymys siitä, että nykyäänkin ihmisiä tulee uskoon, mutta usko ei pysy. Eräs pappi sanoo, että nuo ihmiset ovat kuin karkkipapereita, jotka lentävät ilmaan, kun auto ajaa ohi, mutta sitten paperi kuitenkin laskeutuu maahan ja mätänee ojan pohjalle. Hän tarkoitti tällä ihmisiä, jotka käyvät hengellisissä tilaisuuksissa, mutta sitten se usko lopsahtaa. Tässä on merkille pantavaa se, että se alkuperäinen henki palaa tuohon ihmiseen. Tällä tarkoitetaan ihmisen sielua, jonka tämä saastainen henki huomaa puhdistetuksi ja tyhjäksi. Siellä ei asu Jeesus, vaan se paikka on puhdistettu ja putsattu, mutta se on tyhjä. Siellä on uskottu kaikki synnit anteeksi, mutta se on lopahtanut siihen, ja paikka on jäänyt tyhjäksi. Siellä ei ole Jeesuksen Henkeä. Silloin saatana ottaa mukaansa seitsemän pahempaa henkeä ja tulee tähän ihmiseen asumaan. Silloin tämän ihmisen tila on pahempi kuin alkutilanne oli.

Ajattelen, että kun Jeesus puhui tätä fariseuksille ja lainopettajille, niin tänäänkin on ihmisiä, jotka eivät millään tahdo ymmärtää sitä, että Jeesus yksin, Jeesuksen armo pelastaa meidät, vaan he ihan tieten tahtoen opettavat ihmistekoja ja ihmissääntöjä, joilla ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa. Ajattelen niin, että tällaisilla tuomiohenkisillä ihmisillä puuttuu kokonaan rakkaus. Sellaisilla ihmisillä, jolla ei ole ollenkaan uskoa Jeesukseen, on monilla kuitenkin lähimmäisen rakkautta ja halua auttaa. Mutta tuomiohenkiset ihmiset, jotka nostavat itsensä jalustalle, tulevat pahemmaksi kuin mitä itseasiassa alussa olivat. Tuomitseminen on hyvin vakavaa, niin kuin Matteus toisessa paikassa kirjoittaa, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Meillä ei todellakaan ole mitään valtaa tuomita toisiamme. Myös tällä ihmisellä, johon on tullut nämä seitsemän pahempaa henkeä, on mahdollisuus tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus ja uskoa Jeesuksen armo omalle kohdalleen ja saada syntinsä anteeksi.

Jeesus rakastaa meitä syntisiä ihmisiä ja tuntee meidän heikkoutemme. Eräs ystävä kertoi, että oli ollut kesä kesäjuhlilla, jossa oli ollut kyltti, että tule sellaisena kuin olet, mutta älä kuitenkaan tupakoi täällä. Siinä oli jo heti kieltolappu. Oikeasti on niin, että jos me kutsumme ihmisiä hengellisiin tilaisuuksiin, niin ihmiset saavat tulla sinne sellaisena kuin ovat. Ei meidän tarvitse näytellä mitään. Myös kirkossa täytyy jättää sellainen turha hurskastelu ja näyttely pois. Ollaan aitoja ihmisiä ja uskotaan tänäänkin kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti