lauantai 13. helmikuuta 2021

Isä kutsuu

 


Mukavaa päivää toivotan meille kaikille. Tänä päivänä ajatuksissani pyörii sellainen asia, että varsin usein, kun katsoo kristillistä TV-kanavaa, siellä on kertomuksia, joissa ihmiset ovat päättäneet antaa elämänsä Herralle. Omakohtainen kokemukseni lapsuudesta on sellainen, että kuusivuotta vanhempi veljeni nuhteli minua, kun kiroilin. Hän sanoi, että taivaan Isä ei ota minua taivaaseen, vaan laittaa tuliseen järveen. Tuosta hetkestä alkaen omatuntoni oli hereillä ja siitä alkoi etsintä armollisen Jumalan luo.

22-vuotiaana sitten kohtasin ihmisen, joka ymmärsi tilani. Minulla itselläni oli sellainen ajatus, ettei Jumala tee mitään niin syntisellä ihmisellä kuin minä olin, etten minä voi kelvata kenellekään. Tuo mies kuitenkin puhui minulle armollisesta Jeesuksesta, joka on sovittanut kaikki minun syntini. Niin hän sitten laittoi kätensä päälleni ja sain kaikki syntini anteeksi. Ajattelen niin, että Jumala alkoi jo silloin lapsena kuljettamaan minua kohti taivaan tietä, kun hän herätti omantuntoni. Hän on sen jälkeenkin antanut minulle rankkoja aikoja, mutta aina hän on puoleensa vetänyt.

Johanneksen evankeliumin luvussa 6 jakeessa 44 sanotaan: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä häntä.” Kyllä se tänä päivänäkin on niin, että Jumala on se, joka meitä vetää. Jos sinä ystävä tunnet Jumalan puhuttelun ja Hän vetää sinua puoleesi, älä laita vastaan. Helpommalla pääset, kun annat Isän vetää sinut kotiin. Isän tahto on sinunkin kohdallasi se, että sinä uskot, että kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu. Sitä Hän tahtoo. Ei kukaan voi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä häntä vedä.

On hirveän turvallista, kun meidän ei tarvitse itse olla päättämässä omasta uskon tilastamme, vaan saamme luottaa siihen, että kenet Jumala on hoivaansa ottanut, niin hänet Hän hoitaa taivaan kotiin. Sinä, joka epäilet oman uskosi riittävyyttä, mutta uskot armolliseen Jeesukseen, niin luota siihen, että Jumala on sinut hoitoonsa ottanut ja huolehtii sinusta, tuntui miltä tuntui. On kuitenkin tärkeää, että meillä on seurakuntayhteys ja yksi tai kaksi uskovaa ystävää, joiden kanssa me voimme näistä asioista jutella. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että kun Jumala on työnsä aloittanut, niin hän hoitaa sen kyllä loppuun saakka. Uskotaan ystävät kaikki syntimme anteeksi. Aamen.

1 kommentti: