lauantai 27. helmikuuta 2021

Nyt on pelastuksen päivä!

 


Nyt on pelastuksen päivä. Nuo sanat pyörivät tänä aamuna mielessäni. Jotenkin ne tuntuivat myös vähän oudoilta, koska samaan aikaan seurasimme televisiosta pääministerin haastattelua, jossa häneltä kysyttiin uusien koronarajoitusten voimaantulosta. Monet suunnitelmat ovat tämän viruksen vuoksi muuttuneet tai jääneet kokonaan toteutumatta. Elämä on hiljaiseloa. Ei saa kokoontua edes raamattupiiriin, jota aivan erityisesti kaipaan.

Etsin Raamatusta, missä nuo mieleeni tulleet sanat ovat. Ne löytyvät 2. Korinttilaiskirjeen luvun 6 alusta: ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sanoohan hän: ’Sopivalla ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.’ Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä.”

Miten lohdullinen kohta tähän raskaaseen aikaan, jota nyt elämme. Tänäänkin Jumala haluaa lahjoittaa meille armonsa. Meillä on helposti sellainen ajatus, että meidän täytyisi tehdä jotain, jotta saisimme Jumalan armon. Mutta ei tarvitse. Jumala tarjoaa meille armoaan joka hetki, tänäänkin. Meidän ei tarvitse muuta kuin ottaa se vastaan.

Kaksi jaetta aikaisemmin Paavali kirjoittaa. ”Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Suuressa rakkaudessaan Jumala kuitenkin haluaa ihmiset takaisin yhteyteensä, ja sen vuoksi hän on valmistanut meille syntien anteeksiantamuksen. Me emme voi saada syntejämme anteeksi pelkästään pyytämällä niitä anteeksi. Ihmisten välisissä rikkomuksissa katuminen ja anteeksipyytäminen yleensä riittää anteeksisaamiseen, mutta Jumalan ja ihmisen välillä ei näin ole, vaan tarvitaan Jeesus syntiemme sovittajaksi.

Jumala ilmoitti Aatamille, että Hänen tahtonsa rikkominen aiheuttaisi ihmiselle kuoleman eikä Jumala voi toimia omaa sanaansa vastaan. Sen vuoksi Jumala valmisti syntien sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala oli Jeesuksessa tuona hetkenä, kun Jeesus Golgatan ristillä sovitti koko maailman synnin. Tuon meidän puolestamme tehdyn syntien sovituksen perusteella meillä on iankaikkinen elämä, kun uskomme Jeesukseen. Ole siis ystäväni turvallisella mielellä. Jeesus on sovittanut kaikki syntisi ja sinä saat elää. Nyt on pelastuksen päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti