lauantai 20. helmikuuta 2021

Pyhä Henki opettaa

 


Puhuimme oppilaiden kanssa aisteista. Pohdimme sitä, että vaikka saamme aistiemme avulla saman tiedon, niin reagoimme siihen kuitenkin jokainen omalla tavallamme. Aistit ottavat vastaan tietoa ympäröivästä maailmasta, tuon tiedon hermot sitten kuljettavat aivoihin, jossa tapahtuu saadun tiedon tulkinta. Jos esimerkiksi useampi ihminen katsoo samaa maisemaa, niin he kokevat sen eri tavalla. Yksi ihastelee lumisia puita, toinen ajattelee, etteikö tämä talvi ikinä lopu, kolmas kiinnittää huomionsa johonkin pieneen yksityiskohtaan. Sama aistien avulla saatu tieto saa aikaan ihan erilaisia ajatuksia, tunteita ja toimintaa.

Aistiemme avulla saamme tiedon myös Jeesuksesta. Kuulemme opetusta tai luemme Raamattua ja hengellisiä kirjoituksia. Kuitenkin se, miten tuohon saatuun tietoon reagoimme, vaihtelee paljon. Suhtautumiseemme vaikuttaa eletty elämä, mutta voimmeko lopulta kuitenkaan itse ymmärtää Jeesuksen sovintotyötä. Onko meille itselle mahdollista ymmärtää, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme, vaikka kuulemme sen?

1. Korintolaiskirjeen 2. luvussa Paavali puhuu ihmisviisaudesta ja Jumalan viisaudesta. Hän sanoo, ettei ihminen voi tuntea Jumalaa oman viisautensa avulla, vaan ainoastaan Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on. ”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tulkittava Hengen avulla.” (1. Kor.2:14) Ihminen ei itse pysty ottamaan vastaan Jeesusta, ellei Jumalan Pyhä Henki sitä anna. Pyhä Henki opettaa meidät tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanamme.

Sen jälkeenkin, kun olemme Jeesuksen pelastamia, reagoimme saamaamme tietoon eri tavoilla. Olemme persooniltamme erilaisia, meillä on erilaiset elämänkokemukset ja elinympäristömme ovat erilaisia. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, mitä ajattelemme, tunnemme ja miten toimimme. Nämä vaikuttavat myös siihen, millaista opetusta meidän on helppo ottaa vastaan. Yksi istuu mielellään rauhassa ja pohtii kuulemaansa mielessään, toinen ymmärtää kuulemansa keskustelemalla läheisen ystävän kanssa, kolmas ei jaksa kuunnella ollenkaan saarnamaista opetusta vaan tarvitsee uskovien piirin, jossa yhdessä tutkimalla opitaan Sanaa. Kukaan näistä ihmisistä ei ole toistaan huonompi. Jumala haluaa, että me oppisimme tuntemaan Häntä yhä paremmin ja siihen on monia tapoja. Oleellista on se, että Pyhä Henki on opettajana.

Ole ystävä turvallisella mielellä. Sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Usko tänäänkin, että Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja sinä kuulut Hänelle. Aamen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos rakas Jeesus erilaisuudestamme. Toinen on enempi Mariaa kuin Mättää. Rakas Jeesus anna meille enempi ymmärrystä olla Marian kaltainen ( koska Martta muistuttanee kontrollin hengestä ja fariuksellisuudesta ) ja anna meille pitkämiemisyyttä itseämme kohtaan,jotta siivoamme huoneemme, myös maallisen. Kiitos rakas Jeesus avustasu tänään ja maailman loppuun saakka.ameb.

    VastaaPoista
  2. ❤️Kiiros🙏Amen

    VastaaPoista
  3. Sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet ❤ Aamen 🙏

    VastaaPoista