sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Jeesus on elämän leipä

 


Tämä alkuvuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen myös seurakuntayhteyden kannalta. Kokoontumisrajoitusten vuoksi jumalanpalveluksiin ei voi kokoontua, vaan niihin täytyy osallistua kotona television tai radion välityksellä. Tänään saimme mieheni kanssa kuitenkin mennä kotona katsotun jumalanpalveluksen jälkeen Kuusjoen kirkkoon ehtoolliselle. Kirkossa kanttori soitti kaunista musiikkia ja menimme istumaan penkkiin. Hetken siinä hiljennyttyämme menimme ehtoollispöytään, jossa saimme nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren syntien anteeksisaamiseksi (Matt. 26:28).

Matteuksen mukaan Jeesus ja opetuslapset lauloivat aterian syötyään kiitosvirren ja lähtivät Öljymäelle. Jeesuksen suorittama täydellinen syntien sovitus olisi kohta totta. Jeesus oli kuitenkin puhunut jo paljon aikaisemmin siitä, että hän on elämän leipä. Joh. 6:51 Jeesus sanoo: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” Jeesus sovitti ruumiissaan koko ihmiskunnan synnin. Hän kuoli, jotta me saisimme elää.

Monille ihmisille on mahdotonta hyväksyä se, että yksin Jeesus vie iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Ihminen luonnostaan ajattelee, että hyvä ihminen saa palkaksi Jumalan hyväksynnän. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole hyvä. Yksikään ihminen ei pysty elämään Jumalan tahdon mukaan, vaan olemme kaikki syntisiä. Meidän ainut mahdollisuutemme on Jeesus. Vain uskomalla Jeesukseen syntiemme sovittajana, saamme elää ikuisesti.

Olemme aloittamassa paastonaikaa, joka päättyy ylösnousemuksen riemuun pääsiäisenä. Me saamme elää Jeesuksen sovintotyön jälkeistä aikaa, jolloin synnit on jo kertakaikkisesti sovitettu. Meidän ei tarvitse pukeutua säkkiin ja ripottaa tuhkaa yllemme katumuksen merkiksi ja anteeksiannon saamiseksi. Jeesus on jo sovittanut syntimme. Me saamme tunnustaa kaikki mieleemme tulevat rikkomukset aina saman tien. Ne on jo anteeksi annettu eikä meidän tarvitse suorittaa mitään anteeksisaamisemme eteen. Meidän ei tarvitse omilla tekemisillämme ansaita Jumalan mielisuosiota. Jeesus on sen jo ansainnut. Suurina syntisinä me saamme tänäänkin uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tässä valtavassa pelastettuna olemisen riemussa saamme elämäämme jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti