lauantai 1. tammikuuta 2022

Rengasrikko ja armo

 


Armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat tähän uuteen vuoteen. Haluan kertoa teille tarina eräästä miehestä, joka oli lähtenyt hakemaan joulukuusta. Lähtötohinassa häneltä oli jäänyt kännykkä kotiin. Hän ajoi metsätietä pitkin ja löysikin sopivan kuusen. Saatuaan kuusen autoon, hän aikoi lähteä kotimatkalle, mutta autonrengas olikin tyhjä. Mies etsi autostaan tunkkia, mutta löysi ainoastaan rengasavaimen.

Peltoaukean takana hän näki valoa ja niin hän lähti lumihangessa tarpomaan taloa kohti. Kulkeminen umpihangessa oli vaivalloista ja silloin hänelle tuli valtava epäusko, ettei hän sieltä talosta kuitenkaan mitään tunkkia saa. Päästyään talon pihaan hän heitti hermostuneena kädessään olevan rengasavaimen talon ikkunasta sisään. Talon isäntä tuli nopeasti portaille katsomaan, mitä pihassa oikein tapahtuu. Silloin mies huusi isännälle, että pidä vaan se tunkkis ja lähti kävelemään pois.

Tämä on toki huumoria ja huumorina se pitää ottaakin. Silti siinä on hitunen myös totta ainakin siinä mielessä, että näissä uskonasioissa meillä on joskus vähän samanlaista. Me haluamme uskoa armosta itsemme autuaaksi, mutta sitten tulee kuitenkin se epäilys, että pidä se tunkkis eli ei se armo kuulu minulle, vaan joillekin paremmille. Ajatellaan, että tuskin Jeesuksella minulle on mitään apua.

Me ihmiset toimimme helposti tunteidemme mukaan. Rakas ystävä, sanon kuitenkin sinulle, että rukoile ja usko, tuntui miltä tuntui. Vastoin kaikkia tunteita sinä saat uskoa itsesi armosta autuaaksi. Niin kuin Johannes 3:16 sanoo, että niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Se on niin vahvaa evankeliumia meille ja koko Raamattu todistaa tuota samaa evankeliumia.

Jos miellä on elämässä vaikeuksia, me saamme rukouksen kautta lähestyä Jeesusta ja kertoa hänelle huolemme. Jeesus kyllä vastaa, sitten kun aika on ja hän hyväksi näkee. Kristinuskon perusta on, että syntinen on puhdas Jeesuksen sovintoveren puhdistamana ja me saamme luottaa siihen, että syntien anteeksianto yksin armosta kuuluu juuri minulle. Tällaisella tekstillä haluan nyt toivottaa hyvää uutta vuotta. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

4 kommenttia: