tiistai 1. maaliskuuta 2022

Tieni Jeesuksen luo

 

Armoa ja rauhaa kaikille rakkaille blogin lukijoille. Ajattelin tänään kirjoittaa Johanneksen evankeliumin 4. luvussa kerrotusta Jaakobin kaivon tapahtumasta. Minua alkoi erityisesti puhuttelemaan tuossa tapauksessa myöskin omat kokemukseni. Tuolla Sykarin kaivolla on nainen, joka juttelee Jeesuksen kanssa. Jeesus pyytää naista hakemaan miehensä. Nainen sanoo, ettei hänellä ole miestä. Jeesus sanoo siihen, että oikein sinä sanoit. Sinulla on ollut viisi miestä ja tämä, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen on ollut viisi kertaa naimisissa, mutta tämän kuudennen miehen kanssa hän ei ollut naimisissa.

Ajattelen, että tähän liittyvä hengellinen vertaus on, että nämä viisi miestä kuvaa ainakin minulle sitä, kuinka Jumala on antanut meille lain ja se on viidessä Mooseksen kirjassa. Se kuvaa vanhan liiton aikaa ja sitä, kuinka laki oli kuitenkin puhutellut tuota naista. Nainen meni kaivolle puolen päivän aikaan eli päivän kuumimpana hetkenä ja hän häpesi elämäänsä. Niinhän se on ystävät, että kun Jumalan laki on saanut herättää omantuntomme, niin me alamme häpeämään. Mutta sitten naisella on vielä tämä kuudes mies. Kun ajattelen omaa elämääni, niin myös minulla oli tämä kuudes mies, jossa minä yritin parannella omaa elämääni ja yritin kelvata Jumalalle. Koko ajan tunsin sydämessäni, että tämä ei kuitenkaan ole se oikea tie, että minä en onnistu parantamaan itse itseäni eikä minun tiestäni tule sen parempaa, vaikka minä kuinka yrittäisin tehdä hyviä tekoja.

Sykarin kaivon nainen kohtaa seitsemännen miehen, joka antaa hänelle iankaikkista vettä, jota ei tarvitse enää tulla ammentamaan ja josta ei janoa enää uudestaan. Se kuvaa Jeesuksen armolähdettä. Tämä nainen sai totisesti kohdata Jeesuksen ihan kasvoista kasvoihin. Niin se on ollut minunkin kohdallani, että kun sitten lopulta Jeesuksen kohtasin, opin ymmärtämään, että kaikki oma räpellys ja yritys on ollut turhaa. Mutta olen ollut myös kiitollinen siitä, että on Jumalan laki, joka on asetettu sydämeeni ja on tullut synnintunto. Siitä saa olla kiitollinen. Sitten kun saa sitä armon vettä, Jeesuksen armon vettä siitä kaivosta, joka ei ikinä mene umpeen eikä siitä vesi lopu, niin se riittää minulle ja sinulle ja meille kaikille.

Sen tähden kehotankin kaikkia rakkaita ystäviä tänä päivänä olemaan Jeesus-armolähteen luona ja nauttimaan Jeesuksen ruumiista ja verestä. Meidän kielen alle on tullut se lähde. Niin kuin Luther sanoo, että onko hienompaa asiaa kuin se, että veli ja sisar voivat sanoa toisilleen, että sinun syntisi on anteeksi annettu. Siinä on se, että me saamme uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki meidän synnit anteeksi. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja viedä armon evankeliumia eteenpäin ja huomata, kuinka Raamatussa on meille jokaiselle paikkoja ja ne avautuvat meille elämän tilanteittemme mukaan. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että Jeesus on pessyt meidät puhtaaksi. Aamen.


2 kommenttia:

  1. Oli ensimmäinen kerta, kun sain tietää ,että Viivi Mooseksen kirjaan liittyy tähän kertomukseen!

    VastaaPoista