lauantai 22. tammikuuta 2022

Vesi muuttuu viiniksi

 


Armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Raamatussa on paljon vertauksia, ennen kaikkea Jeesuksella. Monilla Raamatussa kerrotuilla tapahtumillakin on myös vertauskuvallinen sisältö. Tänään ajattelin kertoa Jeesuksen ensimmäisestä ihmeestä, kun hän Kaanaan häissä muutti veden viiniksi. Se on hänen ensimmäinen ihmetekonsa. Siinä kuvataan hyvin sitä, miten väki ihmettelee, miksi ensin annettiin huono viini ja sitten vasta hyvä viini. Tuo ensin tarjottu viini kuvaa hyvin vanhaa liittoa ja nyt sitten on alkamassa uuden liiton aika eli Jeesuksen aika.

Tuossa tilanteessa oli kuusi kiviastiaa, jotka laitettiin vettä täyteen. Ajatelkaa, mitä armoa se on. Minulle ainakin se, että astiat laitettiin vettä täyteen, jonka veden Jeesus sitten muuttaa viiniksi, kuvaa aivan täydellisesti meidän uuden liiton aikaa eli kastetta ja ehtoollisen sakramenttia. Kastettuina, kun me nautimme Kristuksen ruumiin ja veren, me palaamme kasteen armoliittoon. Kun mietit, miten se vesi muuttui viiniksi, niin se tavallaan kuvaa syvällisessä mielessä yhteyttä kasteen ja ehtoollisen välillä.

Me saamme tätä päivänäkin nauttia sitä uutta viiniä eli Kristuksen ruumista ja verta syntien anteeksi saamiseksi. Me saamme polvistua kirkon alttarilla nauttimaan ehtoollisen ja se on, niin kuin Luther sanoo, palaamista kasteen armoliittoon. Ei ole niin suurta syntistä, jolle ei Jumalan armo kuulu. Se kuuluu meille kaikille. Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on itse jättänyt meille nämä apuvälineet tänne uskon voimaksi, että me kerran pääsisimme iankaikkisesti perille.

Sen tähden, ystävät, kehotan tänä päivänäkin luottamaan Jeesuksen armoon ja siihen, että hän on juuri sinun ja minun puolesta kuollut ja ylösnoussut. Me saamme luottaa siihen, että se usko kestää kuolemassa. Sen tähden haluankin sanoa meille kaikille syntisille ihmisille, että me saamme luottaa siihen, että Jeesus Kristus on meidän synnin pessyt pois. Se, mikä perisyntinä on tullut meihin jokaiseen, eikä me täällä ajassakaan viattomia olla, jos oikein itsemme tunnemme, niin meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa armoon. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että Jeesus on meidän synnit pessyt pois Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

2 kommenttia: