lauantai 4. kesäkuuta 2022

Kasvun ihme

 


Me saamme taas seurata kasvun ihmettä. Maanviljelijät ovat kylväneet siemenet maahan ja Jumala on antanut niille kasvun.

Siemen on ihmeellinen asia. Vaikka ihminen yrittäisi tehdä täysin samanlaisen siemenen, se ei ala kasvamaan. Ihminen ei pysty saamaan aikaan elämää. Vain Jumala voi antaa elämän.

Sama koskee myös ihmistä. Lapsen syntymä on ihmeellinen asia ja se on kokonaan Jumalan lahjaa. Tämä maanpäällinen elämä loppuu kuitenkin aikanaan ja jotta me saamme jatkaa elämäämme Jumalan valtakunnassa iankaikkisesti, meidän on synnyttävä uudesti ylhäältä.

Uudestisyntyminen tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa uskoa Jeesukseen omien syntiensä sovittajana. Se, että uskoo Jeesuksen eläneen maan päällä ja vaikka uskoisi Jeesuksen ylösnousseen kuolleista, ei riitä. Pelastuakseen ja päästäkseen iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä ihmisen on tunnustettava, että on syntinen ja tarvitsee Jeesusta. Ihmisen synti ei ole pelkkiä tekoja, vaan me olemme kokonaan syntisiä. Tällaisille syntisille ihmisille Raamattu vakuuttaa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Sinäkin voit laittaa oman nimesi tuohon lupaukseen ja uskoa sen todeksi. Jeesuksen pelastamina saamme itsellemme Pyhän Hengen. Pyhä Henki kasvattaa ja ohjaa meitä tämän maan päällisen matkamme ajan. Ilman Pyhää Henkeä emme voi tuntea Jeesusta. Hän herättää uskon Jeesukseen ja antaa uskon siemenelle kasvun. Ravinteita kasvuun saamme Raamatun sanasta, rukouksesta ja pyhästä ehtoollisesta.

3 kommenttia: