perjantai 29. heinäkuuta 2022

Armo sydämessämme

 


Armoa ja rauhaa kaikille rakkaille blogin lukijoille. Tänään tuli eteeni Hesekielin kirjan 11. luvusta kohta, jossa sanotaan: ”Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (jae 19)

Ajattelen, että kun me olemme saaneet lihasydämen elämäämme ja kivisydän on otettu pois, se tarkoittaa sitä, että sydän on tullut tuntevaksi. Lihasydämessä saa meidän Jumalamme Pyhä Henki tehdä työtä. Aivan niin kuin Johanneksen 1. kirjeessä sanotaan, että jos teidän sydämenne syyttää teitä, niin on Jumala suurempi kuin teidän sydämenne. (1. Joh. 3:20) Kuitenkin Jumala viime kädessä on meidän kanssamme ja hän tahtoo meidän luottavan Jeesuksen armon omalle kohdalle.

Ihmisellä, jolla on vielä kivi sydän rinnassaan eikä Jumalan Henki saa siellä vaikuttaa, on kovuutta ja armottomuutta myös kanssaihmisiä kohtaa. Ajatellaan, että minä olen oikeassa. Kun Jumalan Henki pääsee vaikuttamaan sydämessämme, niin se antaa ymmärryksen, että me olemme kaikki Jumalan edessä pieniä ja itsessämme kelvottomia matkamiehiä, mutta Jumala on suuri ja hän voi muuttaa meidän mielemme. Hän on meille uskoville antanut asuvaisen Pyhän Hengen, joka saa johdattaa meitä.

Pyhän Hengen vaikutusta on ympäri maailmaa myös muissa kuin Jeesukseen uskovissa ihmisissä. Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuu kaikki herääminen ja kaikki Jumalan työt on Pyhän Hengen työtä. Me ihmiset emme aina edes huomaa, missä Pyhä Henki työtään tekee.

Sinä ystävä, joka tunnet itsessäsi synnin taakkaa ja mahdottomuutta kelvata Jumalalle, niin siitä sinä tiedät, että sinun sydämesi on juuri se tunteva sydän. Sinä saat luottaa siihen, että Jeesuksen armo kuuluu sinulle ja saat uskoa tänäänkin kaikki synnit anteeksi ja olla hyvässä turvassa. Jeesus on sinut ja minut ja meidät kaikki pelastanut. Aamen.

4 kommenttia: