perjantai 1. heinäkuuta 2022

Uushenkisyys ja kristillisyys

 


Armon ja rauhan tervehdys sinulle rakas lukija. Ajattelin tänään kirjoittaa aivan erityisesti siitä, kun tämän päivän maailmassa kohtaamme niin paljon rakastamattomuutta, kovuutta ja kylmyyttä. On vaikea löytää enää aitoja ihmisiä, jotka oikeasti välittävät toisista kanssaihmisistä. Minun ajatukseni on se, että maailmassa vallitsee kylmyys ja itsekkyys ja ollaan käännytty pois Jumalasta, Jeesuksen armosta.

Nykyään monet ihmiset ajattelevat, että ei ole taivasta eikä helvettiä ja uushenkisyys nostaa kovasti päätään. Siinä uushenkisyydessä on se paha, niin kuin kaikissa muissakin ei-kristillisissä uskonnoissa ja uskomuksissa, että niistä puuttuu aito rakkaus. Silloin kun rakkaus ja anteeksiantamus puuttuu elämästä, elämä on kovaa ja kylmää.

Me kristittyinä ihmisinä voisimme olla viemässä sitä evankeliumia eteenpäin, että Jeesus rakastaa syntistä ihmistä. Se, että ihminen on saanut paljot syntinsä anteeksi ja saanut kohdata aidon rakkauden Jeesuksessa, näkyy suhteessa muihin ihmisiin ja aivan erityisesti sillä tavalla, että haluaa viedä rakkauden sanomaa Jeesuksesta eteenpäin.

Kun me ajattelemme meitä ihmisiä, niin meissä on aina itsekkyyttä ja itsevoipaisuutta eli sitä, että haluaa itse selvittää asiat. Joskus elämän vastoinkäymiset ja voimien loppuminen voi olla hyvä asia, koska silloin me joudumme turvautumaan Jeesukseen. Kaiken maailman opetusta puun halaamisesta, ja vaikka mitä tämän päivän maailma sisältää tätä uushenkisyyttä, niin ajattelen kyllä niin, että meidän tulisi sitä varoa ja päinvastoin meidän tulisi löytää elämän arvot aidosta ja terveestä kristinopista.

Itse ainakin koen, kun saan käydä kirkossa sanan kuulossa ja ehtoollisella ja saan rakentua tutkimalla Jumalan sanaa, että se on sitä ruokaa mistä saan lohtua. Tätä lohtua haluan tuoda sinulle rakas blogin lukija. Vaikka kukaan muu ei sinua tässä maailmassa rakastaisi, niin Jeesus rakastaa. Se on aivan varma. Jeesus on rakastanut niin paljon tätä maailmaa, sinua ja minua, että hän on kuollut meidän puolestamme, että meillä olisi kaikki hyvin ja me kerran saamme olla taivaassa Jeesuksen kanssa ja iloita. Tämä ajallinen aika on lyhyt. Me saamme olla siitä varmoja, että kerran taivaan kodissa me saamme Jeesuksen kanssa laulaa uutta virttä. Aamen.

2 kommenttia:

  1. Aamen,ja se on kaikkein ihmeellisintä,että aviopuoliso,joka pitäisi Raamatun mukaan olla se lähin ihminen,ei osoita rakkautta ,vaikka sanoo olevansa Jeesuksen seuraaja,onko se aitoa uskoa,vai ns.eriseuraisuutta.

    VastaaPoista