tiistai 2. elokuuta 2022

Viimeinen päivä

 


Rauhantervehdys kaikille blogin lukijoille. Luin tuossa Facebookia ja kuuntelin sieltä erään henkilön ajatuksia siitä, miten voisimme joskus pysähtyä miettimään, mitä meidän tulisi sanoa, jos tämä olisi meidän viimeinen päivämme. Tai mitä minä sanoisin, jos tämä olisi minun viimeinen päiväni tai viimeinen mahdollisuus kertoa jollekin, esimerkiksi omille lapsille, jotain. Tai olla ystävän vierellä, kun on hänen viimeinen päivänsä. Tämä ajatus jäi minua valtavasti puhuttelemaan. Mitä oikeasti haluaisin, että minulle itselleni sanottaisiin tai mitä haluaisin jollekin sanoa.

Me olemme pitäneet tätä blogia nyt viisi vuotta, ja lukijoita on ollut valtaisa määrä. Moni lukija on siirtynyt jo taivaan kotiin ja toivottavasti nämä blogitekstit ovat heille olleet niitä, jotka ovat olleet osaltaan vahvistamassa sitä uskoa, jolla me voimme kerran täältä lähteä iankaikkiseen elämään. Meillä uskovilla ei oikeastaan sellaista viimeistä päivää ole, vaan kuolema on voitettu ja me siirrymme tästä ajasta ikuiseen elämään. Se on tavallaan kuin uusi syntymä toisessa paikassa.

Mutta mitä minä sitten haluaisin sanoa. Jesajan kirjan luvussa 1 jakeessa 18 sanotaan: ”Tulkaa, selvittäkäämme, miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” Tämä on varmaan se tärkein asia, jonka minä haluan, ystävä, sinulle sanoa, ja jonka haluaisin itse kuulla. Sitten joskus, kun minun aikani on tästä ajasta lähteä pois, niin toivon, että minusta sanotaan, että ei hänellä ollut mitään mahdollisuutta omilla ansioilla kelvata Jumalalle, mutta hän halusi turvautua Jeesuksen armoon.

Myös sinulle ystävä, haluan sanoa, että meillä kellään ei ole hyviä tekoja, jotka Jumalalle kelpaa, mutta uskomalla Jeesus omalle kohdalle syntien sovittajana meillä on puhtaat valkeat vaatteet. Synti on kaikki pyyhitty pois. Tämä on jotenkin niin lohduttava Raamatun kohta. Raamattu on lohdutusten kirja, joka kertoo Jeesuksen armotyöstä. Ajattelen niin, että Jeesus kyllä vahvistaa viimeisen hetkemme niin, että me uskomme Jeesukseen omien syntimme sovittajana. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan että me saamme kerran siirtyä täältä iankaikkisuuteen taivaan kotiin. Uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

2 kommenttia: