lauantai 3. syyskuuta 2022

Ilosanoma

 


Armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat. Keskustelin tässä erään kristityn ystävän kanssa. Hän sanoi, että olisi varmaan aiheellista kirjoittaa siitä, mitä sana evankeliumi tarkoittaa. Sana evankeliumi tarkoittaa hyvää sanomaa tai ilosanomaa. Alun perin evankeliumi sanaa on käytetty siinä tilanteessa, kun miehet ovat olleet sodassa ja sitten kun sota on voitettu, kyliin on tullut ensimmäisenä tiedon tuojat, evankeliumin tuojat, jotka ovat kertoneet, että sota on päättynyt.

Ajattelen niin, että myös meille uskoville, kun puhutaan neljästä evankeliumista ja puhutaan siitä, että meidän tulee viedä evankeliumia eteenpäin, niin se on juuri tämä ilosanoma siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman. Jeesus on pessyt meidän synnit pois. Meillä ei ole Jumalan edessä enää syntitaakkaa, vaan me olemme puhtaat niin kuin valkeat lakanat.

Se on aivan valtava ilosanoma, että Jeesus on voittanut kuoleman. Kun me kerran siirrymme ajasta ikuisuuteen, me emme mene minnekään tuntemattomaan paikkaan, vaan me menemme taivaan kotiin. Se on aivan samoin kuin meidän normaali syntymämme on ollut täällä. Kun me kerran kuolemme täältä pois, me pääsemme taivaan kotiin. Jeesuksen pelastamina meidän elämämme jatkuu siellä, missä ei enää ole vaivaa eikä tuskaa, niin kuin tässä ajassa tuppaa olemaan.

Voiko meillä ystävät olla hienompaa ja parempaa evankeliumia eli ilosanomaa kuin mitä meillä on Raamattuun kirjoitettu. Sen tähden ystävät nautitaan tänä päivänäkin evankeliumin sanomasta ja nautitaan siitä, että juuri sinä ja minä saadaan iloita voitosta. Tänä hetkenäkin me saamme uskoa, että meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden ja me olemme taivaskansalaisia jo täällä ajassa. Kun me uskomme Jeesuksen sovintotyön omalle kohdalle, me olemme silloin jo sisällä Jeesuksessa. Se on juuri se salaisuus, että me emme enää roiku missään ulkona ja epätietoisuudessa. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

3 kommenttia:

  1. Ei taivaassa uudesi synnytä sen tapahtuu täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta. Tarkoitin muuta ja nyt korjasin tekstiä. Kiitos vielä

      Poista