sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Jeesus on totuus

 


Armoa ja rauhaa kaikille rakkaille, ystäville ja blogin lukijoille. Meille kaikille armo ja rauha on se, mikä tulee Jeesukselta Kristukselta. Minua on tänään aivan erityisesti puhuttanut Johanneksen evankeliumin 4. luvun jakeiden 23-24 sanat: ”Tulee aika - ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Meistä jokainen ymmärtää sen, että meistä syntisistä ihmisistä ei löydy omasta puolestamme mitään totuutta, puhumattakaan henkeä. Ajattelen niin, että se henki ja totuus on Jeesus Kristus. Silloin kun me rukoilemme Jeesuksessa eli armoitettuina ja rukoillaan, että Jeesus hoitaa meitä ja Jeesus meitä armahtaa ja pyydetään asioita Jeesukselta, niin silloin me olemme siinä hengessä ja totuudessa. Meidän täytyy ystävät ymmärtää se, että me olemme rukouksessakin vajaita.

Tuula kirjoitti omassa blogitekstissään siitä, kun meidän ystävämme kulki lampun kanssa. Ensin hän kulki edessä ja silloin oli helppo kävellä siellä takana, kun valo oli edessä. Sitten kun tämä lampun kantaja halusi mennä meidän taaksemme, niin silloin me emme enää nähneetkään kulkea sillä polulla. Kun annamme Jumalan johdattaa tietämme, niin me näemme ja meillä on valkeus polullamme. Mutta heti, jos siihen tulee ihmisen oma ymmärrys ja sellainen ajatus, että minun täytyy myös jotain tehdä pelastukseni eteen, niin silloin siihen tulee ihmisen varjo eikä sillä polulla näe enää liikkua. Me emme näe enää elämän tietä.

Me saamme luottaa, että Jeesus hengessä ja totuudessa kuljettaa meidät taivaan kotiin riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan Herran Jeesuksen Kristuksen armo, rauha ja totuus omaan elämäämme. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

2 kommenttia:

  1. Juuri tätä olen nyt hiljattain uskon tieni alkutaipaleella pohtinut. Että ei niillä omilla teoilla.
    Kiitos teille hyvistä kirjoituksista ja Jumalan siunausta ❤️

    VastaaPoista