lauantai 30. tammikuuta 2021

Katse eteenpäin!

 


Ajattelin ystävät kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun meillä on taipumusta siihen, että joku asia, jonka olemme saaneet anteeksi, voi aamuyöstä herättää tai illalla painaa mieltä. Niissä on yleensä takana se, että meillä on taipumus miettiä menneitä. Kuitenkin asia on sillä tavalla, että mikä on anteeksi saatu, ja minkä Jeesuksen sovintoveri on puhdistanut, niin se on upotettu ns. armonmereen eikä edes meillä itsellä ole sinne onkimisoikeutta. Meidän ei pitäisi murehtia eikä haikailla menneitä, vaan aina katsoa Kristusta ja Jeesuksen sovintotyötä.

Myös sielunvihollinen on ovela ja se yrittää meitä syyttää ja laittaa miettimään, miksi emme jossain tilanteessa toimineet toisin. Mutta kaikilla asioilla on myös suurempi merkitys, koska Jumala haluaa, että meille kirkastuisi Jeesuksen armo. Sellainen ihminen, joka on aina onnistunut kaikessa, ei tarvitse Jeesuksen armoa, vaan ensin täytyy kokea oma epäonnistuminen.

Tänään minulla on ollut aivan erityisesti mielessä Lootin vaimo. Jumalan enkelit tulivat sanomaan Lootille, että hänen täytyy perheensä kanssa lähteä Sodomasta, koska kaupunki tuhotaan. Enkelit kielsivät heitä katsomasta taakseen ennen kuin ovat menneet tasangon yli. Loot, hänen vaimonsa ja kaksi heidän tytärtään lähtivät, mutta vaimo ei noudattanut käskyä olla katsomatta taakseen. Hän kääntyi ja muuttui suolapatsaaksi. Jotenkin tämä kuvaa hyvin sitä, että jos me annamme menneisyydelle valtaa ja käännetään katse pois Kristuksesta, meidän usko muuttuu kuolleeksi. Se muuttuu suolapatsaaksi.

Loot perheensä kanssa pakeni kauhistuttavaa syntiä, joka Sodomassa vallitsi. Ajattelen, että se ei ole meille kuitenkaan se ydinsanoma, vaan ydinsanoma on se, että meidän jokaisen sodoma on mikä tahansa asia, joka vie meidät pois Jumalan yhteydestä. Lootin vaimo katsoi siihen, mistä hän joutui luopumaan, mutta se voi olla myös sellaisia asioita, joita emme edes haluaisi muistaa. Me emme saa kiinnittyä mihinkään niin, että se menee Jeesuksen edelle. Ollaan ystävät tänäänkin hyvässä turvassa eikä katsota menneisyyteen. Ei anneta minkään asian häiritä uskonelämäämme, sillä Jeesus on kalliilla verellään meidät pessyt puhtaaksi. Sinä ystävä saat tänäänkin uskoa, että kaikki sinun synnit on anteeksi annettu Herra Jeesuksen nimessä ja veressä. Saat olla hyvässä turvassa ja luottaa siihen, että kun uskot Jeesukseen, sinun nimesi on kirjoitettuna taivaan kirjassa. Aamen.

3 kommenttia:

  1. Filippiläiskirje:
    3:13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,

    VastaaPoista