lauantai 24. huhtikuuta 2021

Jeesus elämämme myrskyissä

 


Vanhassa tarinassa kerrotaan ihmisistä, jotka olivat ylittämässä laivalla valtamerta. Matkalla laiva joutui myrskyyn ja ihmiset olivat peloissaan. Mukana oli myös pieni poika, joka oli iloinen ja rauhallinen. Ihmiset kyselivät pojalta, eikö hän pelännyt ollenkaan, että laiva uppoaisi. Poika vastasi, ettei pelännyt, sillä hänen isänsä oli tuon laivan kapteeni.

Raamatussa (esim. Luuk. 8:22-25) meille kerrotaan tapauksesta, jossa Jeesus lähti opetuslasten kanssa ylittämään Genesaretin järveä. Jeesus alkoi nukkua. Kun he olivat keskellä järveä, tuli kova myrsky ja vene alkoi täyttyä vedellä. Opetuslapset menivät Jeesuksen luo, ja herättivät hänet sanoen ”Mestari, Mestari me hukumme!” Jeesus nuhteli tuulta ja veden aallokkoa. Ne asettuivat ja tuli tyven. Sitten Jeesus suuntasi sanansa opetuslapsille: ”Missä teidän uskonne on?” Opetuslapset ihmettelivät, että kuka Jeesus oikein on, kun jopa tuulet ja vesi tottelevat häntä.

Tässä oli kaksi kertomusta ihmisistä, jotka joutuivat myrskyyn. Pieni poika luotti isäänsä niin paljon, että hän ei epäillyt isän kykyä viedä poika turvallisesti perille. Opetuslapset sen sijaan katsoivat myrskyä, eivätkä Jeesusta ja siksi heidän luottamuksensa alkoi horjua. Minua tässä kertomuksessa lohduttaa se, ettei Jeesus hylännyt opetuslapsia heidän pelkonsa ja luottamuksen horjumisen vuoksi. Hän ei sanonut opetuslapsille, että oli lopen kyllästynyt heidän hidasoppisuuteensa ja etsisi itselleen uudet opetuslapset. Jeesus kyllä laittaa opetuslapset ajattelemaan, mutta ei hylkää.

Meidän elämäämme voi ajatella tuollaisena laivamatkana. Useimmat meistä joutuvat elämänsä aikana myrskyihin ja on inhimillistä, että silloin pelottaa. Meillä on kuitenkin Jeesus elämämme ohjaajana ja silloin voimme luottaa siihen, että Hän vie meidät perille. Laivassa olleiden ihmisten pelko ei upottanut laivaa, vaan kapteeni ja miehistö hoiti tehtävänsä niin, että laiva selvisi myrskyn läpi. Samoin meidän tunteemme eivät estä Jeesusta kuljettamasta meitä tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään. Ole siis turvallisella mielellä ja usko, että Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja on kanssasi koko elämäsi ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti