lauantai 26. kesäkuuta 2021

Jeesus, Jumalan Karitsa

 


”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!” (Joh. 1:29) Nuo sanat ovat Johannes Kastajan opetuksen ydin. Johannes ei halunnut kiinnittää ihmisiä itseensä vaan Jeesukseen. Tänä päivänäkin on tärkeää kertoa toisille Jeesuksesta, joka on sovittanut koko ihmiskunnan synnin.

Nykyään Raamatun tuntemus on Suomessa heikkoa, ja sen vuoksi monet Raamatun ilmaisut saattavat tuntua ihmisistä oudoilta. ”Jeesus, Jumalan Karitsa” on myös sellainen ilmaus, jota ei voi ymmärtää ilman, että joku sen selittää.

Ihmisestä tuli syntinen, kun Aatami ja Eeva nousivat Jumalaa vastaan. Ihmisestä tuli syyllinen Jumalan tahdon rikkomiseen. Jokainen ihminen on siitä alkaen ollut erossa Jumalasta. Ainut mahdollisuus tämän eron poistamiseen oli, että Jumala itse järjesti keinon ihmisen syntien sovittamiseksi.

Heti tuosta alusta alkaen Jumalalla oli suunnitelma, miten Hän sovittaa ihmisen itsensä kanssa. Ensin Hän kuitenkin valmisti ihmiskuntaa Jeesuksen tuloon. Hän antoi määräyksen uhrata karitsa syntien sovittamiseksi. Tämä syntien sovitus täytyi uusia uudelleen ja uudelleen, koska karitsan veri ei riittänyt sovittamaan ihmisen syntiä muuta kuin siihen hetkeen saakka. Tämä Jumalan asettama uhrijärjestelmä oli valmistusta täydellisestä uhrikaritsaa, täydellistä syntien sovitusta varten, jonka Jeesus tulisi suorittamaan Golgatalla.

Nyt me elämme aikaa, jolloin tuo Jeesuksen suorittama syntien sovitus on totta. Me saamme luottaa siihen, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja me saamme ottaa sen vastaan yksin armosta. Jumala ei tee pelastusasiassa yhteistyötä ihmisen kanssa niin, että ihmisen täytyisi tehdä osa ja Jeesus tekisi sitten oman osansa. Pelastus on yksin Jumalan valmistamaa ja sen saa osakseen uskomalla, että Jeesus on sovittanut kaikki minun syntini.

Kun meistä sitten on tullut Jeesuksen pelastamina Jumalan lapsia, me saamme itsellemme Pyhän Hengen, joka ohjaa meitä kristittyinä. Me rikomme edelleen Jumalan tahtoa vastaan, mutta koska Jeesuksen täydellinen syntien sovitus riittää kattamaan kaikki maailman synnin, niin menneet kuin tulevatkin, me saamme pyytää anteeksi ja uskoa anteeksi. Jos emme usko Jeesuksen sovintotyön riittävän omiin synteihimme, niin silloin Jeesus ei ole meille Jumalan Karitsa, joka on ottanut pois maailman synnin. Silloin joudumme seisomaan Jumalan edessä yksin ja vastaamaan Jumalalle kaikista teoistamme ja tekemättä jättämisistämme itse.

Näin juhannuksen aikanakin saamme turvautua siihen, että Jeesuksen sovintoveri riittää sinulle ja minulle. Ollaan siis ystävät turvallisella mielellä ja iloitaan Jeesuksesta.

1 kommentti: