lauantai 4. huhtikuuta 2020

Abba, rakas Isä


Armoa ja rauhaa rakkaat ystävät. Minusta on ihanaa huomata Raamatusta se, että meillä on rakastava Isä, Abba, joka rakastaa meitä syntisiä ihmisiä. Isä on rakastanut meitä niin paljon, että Hän on antanut ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tänä aamuna minulle tuli tällainen Raamatun kohta: ”Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5:20) Tämä on hyvin haastava paikka, mutta oma kokemukseni on se, että Jumalan laki herättää omantunnon, ja lain tuntemuksen kautta meille ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin uskoa Jeesuksen armoon. Kun me katsomme Jeesusta ja uskomme armon omalle kohdalle, niin me saamme syntimme anteeksi. Kristilliselle tielle lähdettyään monelle voi tulla sellainen ajatus, että kristittyinä meistä tulee synnittömiä. Rakkaat ystävät, näin ei ole. Jeesuksen armo, rauha ja rakkaus ja meissä asuva Pyhä Henki alkavat kirkastaa meissä yhä enemmän puutteita, ja me tulemme huomaamaan, miten me olemme joka asiassa vajaita. Me emme omin teoin tai ansioin pysty millään tavalla kelpaamaan Jumalalle. Sen vuoksi tässä sanotaankin, että laki tuli maailmaan sen vuoksi, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Kun me lähdemme ristin tielle, niin tulemme päivä päivältä suuremmiksi syntisiksi. Jumalan armo avaa meille syntiturmellusta ja tajuamme tarvitsevamme Jeesusta, Uhrikaritsaa, joka paikkaan.

Sitten tulee tämä lohdutuksen sana: ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole niin suurta syntiä, jota me emme anteeksi saa. Me kaikki Jeesukseen uskovat syntiset saamme syntimme anteeksi. Raamatussa sanotaan esimerkiksi, että joka tyhmästi vihastuu veljeensä, on jo murhaaja. Tästä me huomaamme, että koska laki on hengellinen, niin se ottaa meidät jo ajatuksista asti kiinni. Synti ei ole mikään ulkonainen teko, vaan me olemme jo ajatuksista asti syntisiä. Armo on kuitenkin ylenpalttinen. Jeesuksen sovintotyö on niin valtava uhri, että se riittää ihan meille kaikille.

Sen tähden näin pääsiäisen allakin haluan meille kaikille, myös sinulle, joka et jaksa oikein uskoa, sanoa, että usko kaikki sinun syntisi anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja viattomassa ja kalliissa sovintoveressä. Sinä saat luottaa siihen, että minkä Jeesus on pessyt pois sitä syntiä ei enää ole. Se on heitetty armonmereen, johon ei kenelläkään ihmisellä ole onkimaoikeutta. Jeesuksessa sinä olet puhdas ja sinun vaatteesi ovat puhtaat kuin valkoiset lakanat. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan tämä evankeliumi omalle kohdalle. Aamen.

1 kommentti:

  1. Miksi me Suomalaiset emme puhuisi ymmärrttävästi omalla kielellä? Aamen on Hebreaa ja tarkoittaa Suomeksi: Tapahtukoon niin!

    Jeesus asuu meidän uskovaisten sydämissä Henkensä kanssa. Sama Henki vaikuttaa meissä niin kuin Raamatun kirjottajissa ja ennen meitä vaikuttaneissa uskovaisissa sieluissa. Me teemme niitä tekoja, jotka Taivaan Isämme on valmistanut melle jo edeltä tehtäviksi. Tapahtukoon niin!

    VastaaPoista